Käsittääkseni taidemusiikin kenttä on huomattavan paljon laajempi kuin klassisen musiikin. Millä kriteereillä mitataan onko musiikki taidemusiikkia vai ei? Pelkkä kompleksisuus tai tiettyyn perinteeseen kuuluminen ei suinkaan voi taata oikeutta käyttää taide-sanaa. Populaarimusiikin ja rytmimusiikin määrittely on yhtä ongelmallista. Rytmimusiikki 2010 -visiossa jazz- ja kansanmusiikki ovat rytmimusiikin leirissä, mutta profiilinsa ansiosta ne kuitenkin kuulunevat eri joukkoon kuin suomipop, tanssi- tai rockmusiikki. Aika on kypsä uudelle tähänastista laajemmalle taidemusiikinmäärittelylle.
Sibelius-Akatemian rehtorin Gustav Djupsjöbackan vapauttava pohdinta sopii hyvin siihen jatkumoon, jossa aikoinaan Bachin, tangon, Bartókin, tangon ja Stravinskyn sekä tangon yhdistelmiä kehitellyt Astor Piazzolla liikkui. Samalla jatkumolla liikkuu myös esikuvastaan itsenäistynyt Otra Vez nuevo tango (finlandés) –konseptillaan. Tämä on sekä rikkaus että valtava haaste. Rytmigenreissä ja dogmaattisissa viihdepiireissä konsertti- tai taidetango on aina hieman hyljeksitty, mutta sama on kohtalo dogmaattisesti virittyneissä perinteisen konserttimusiikin piireissä. Taideoppilaitoksen rehtorinkaan mielestä näin ei enää tarvitsisi olla - miksi siis kenenkään muunkaan?
Kokeilkaa itse: pääosin keskisuomalaisin voimin huikeasti äännehtivä Focus Ensemble on levyttänyt Jukka Tiensuun mainion teoksen Tango lunaire. Verratkaa sitä Otra Vez-levyn Suolahtisalin kirkkaassa akustiikassa pääosin keskisuomalaisin voimin taltioituun Kari Ikosen Tres Tangos Alegres 2 –maailmaan. Loistavia kappaleita kumpikin, modernia musiikkia kumpikin, jännittäviä ja yllättäviä kumpikin - taidetta kumpikin? Otra Vez on valinnut tiensä nomadina perinteisten musiikkileirien välissä. Jyväskylä Sinfonian ennakkoluuloton tarttuminen yhteistyöhön tarjoaa tulevana keväänä laajemmalle yleisölle tilaisuuden kuulla, kuinka loistavaa, modernia, jännittävää ja yllättävää tangotaide voikaan olla. Tervetuloa kuuntelemaan ja viihtymään!
Kävelin mereen
Varanger-festivaali Norjan Vesisaaressa on maailman pohjoisin festivaali siinä merkityksessä kun sen festivaalikansana ymmärrämme. Sen aikana 2003 kävelin mereen, Jäämereen. Joskus (lue usein) managerin eväät loppuvat ja hän päätyy epätoivoisiin ratkaisuihin. Ekmanin Matti, joka paitsi valokuvasi tapahtuman, sai houkuteltua minut takaisin.
Ymmärsin saaneeni tehtävän. Minun on käveltävä kulttuurisen elämän, taiteen - todellisuuden hapuilevan tavoittelun, ahneuden, intohimojen, vaarojen ja mahdollisuuksien - mereen ja koettava kaikki, mitä sieltä löydänkään. Olen vaeltava haave. Haaveilen kulttuurista kaikille yhteiskunnille tarpeellisena inhimillisen ajattelun ja toiminnan piirinä tai ulottuvuutena. Haluan ymmärtää kulttuurin joksikin, joka joka tapauksessa kehkeytyy, on ja elää häntäänsä syöden, ja jota ilman olisin - olisimme, jos muita on ja heidän puolestaan voi ja saa puhua - vielä surkastuneempia mahdollisuuksiimme nähden kuin nyt.
Koska en usko myyttisiin tarinoihin vetten päällä kävelemisestä, kastun varmasti ja tarkoituksellisesti. Tervetuloa mukaan.
